torstai 29. joulukuuta 2011

Sielunkumppani

Eilen illalla suunnaton haikeus ja ikävä täyttivät mieleni, aivan varoittamatta. Käveltyäni kolme lenkkiä koirien narun jatkeena istuin sohvalla ja muistelin rakasta Hessuani. Hänen eläessään en tajunnut, miten hyvä kontakti meillä oli. Jokainen koiraihminen tietää, mitä tarkoitan. Hessu luki minua kuin avointa kirjaa, hän vaistosi mielialani paremmin kuin kukaan muu. Hän oli sielunkumppanini. Leo ja Nata ovat vain... koiria. Eivät ne huomanneet, että itkin, vaikka molemmat makasivat vieressäni. Näinkin on hyvä, mutta joskus ikävä yllättää.

Rakas Hessu huhtikuussa 2011

tiistai 27. joulukuuta 2011

Arki koitti

Arki koitti, elämä voitti. Joulu on nyt onnellisesti ohitse, ja edessä on paluu arkeen. Pyhiä on vietetty sohvalla kasassa maaten ja eilistä myrskyä ihmetellen. Leo ja Nata eivät onneksi pelänneet myrskyä, ihmettelivät vaan, että miksi emäntä hoputtaa näin äkkiä takaisin sisälle. Kissatkin saivat ihmeteltäväkseen puusta pudonneen pienen männynoksan ja käpyjä. No, Leo ja Nata söivät heti kävyt, joten se siitä kissojen viriketoiminnasta. Onneksi männynneulaset eivät sentään kelvanneet kenellekään välipalaksi.


Pekku ottaa tuntumaa tuikkukynttilään

Manu otti kruunupesän heti omakseen


lauantai 24. joulukuuta 2011

Joulu

Joulu tuli Snabelbackaankin, ja joulupukki käväisi tuomassa lahjoja kilteille koirille ja kissoille. Leo sai Kongin, Nata uuden vinkupossun, ja kissat hienon kruunupesän. Herkuteltukin on, mutta maltillisesti. Tänään ei ole satanut, joten koiralenkit ovat olleet suoranainen nautinto. Isännät kaukomailla ovat myös viettäneet ikimuistoisen jouluaaton. Ja Törökin on taas kunnossa, joten hyvä mieli on meillä jokaisella.

Hyvää joulua! God Jul! Merry Christmas!Feliz Navidad! Joyeux Noël! Shub Naya Baras!

Leo, Possu ja Nata

torstai 22. joulukuuta 2011

Töötti

Törö joka myös Tööttinä tunnetaan oksenteli eilen, sekä aamulla että iltapäivällä heti syömisen jälkeen. Huolestuin tietenkin, sillä Törö ei ole ennen ollut huonovointinen. Olin sitten muistavinani, että se on ehkä syönytkin tavallista vähemmän viime aikoina. Punnitsin neitokaisen, ja toden totta, sen painokin oli hieman pudonnut. Iltaruoka pysyi sisällä, samoin aamusapuska, joten nyt täytyy vaan tarkkailla tilannetta.

Kun eläimiä on monta, ei välttämättä huomaa vahtia kaikkien syömisiä ja juomisia niin tarkkaan. Yleensä sitä vaan yrittää estää poikia ahmimasta liikaa, ja katsoo, ettei Nata tukehdu ruokaansa (hän kun on niin hätäinen syöjä). Toivottavasti Törö ei nyt ole vakavammin sairas. Voi voi tätä huolta...

tiistai 20. joulukuuta 2011

Jouluviikolla

Jouluviikolla Snabelbackassa tehdään kuumeisia matkavalmisteluja, sillä Isännät ovat lähdössä reissuun. Jään lentokentälle vilkuttamaan hieman haikeana mutta kuitenkin varmana siitä, että tein oikean päätöksen jäädessäni kotiin. Koska meillä ei ole saatavilla eläintenhoitajia lähipiiristä, olisimme joutuneet viemään koko porukan hoitolaan. Ajatuskin siitä, että koirat olisivat olleet kaksi viikkoa jossain häkkihoitolassa sai minut epätoivon valtaan. Se olisi ollut koirille uusi hylkääminen, juuri kun olemme kasvaneet yhteen.

Elämässä tehdään koko ajan valintoja. Isännät ansaitsevat reissunsa, ja Leo ja Nata kotijoulun. Ja ehkäpä pukkikin käväisee! Toivottavasti tontut eivät ole huomanneet, että joku oli taas pissannut aamulla sisälle.


"Hmm..kannattaako noita kynttilöitä maistaa?"

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Neljäs adventti

Neljäs adventti on vietetty sadetta pidellen ja iltasella joululauluja laulellen. Nata on tällä hetkellä aika haluton lähtemään ulos, eikä Leokaan riemusta hihku ulkorappusilla tajutessaan, että taas sataa. Onneksi molemmilla on nyt hyvät takit.

Kissoille on pidetty oppitunteja siitä, että pöydällä ei riehuta samaan aikaan kun Emäntä on ruokapuuhissa. Yhtenä iltana kävi näet niin, että juuri kun olin annostelemassa kuivamuonaa kuppeihin, jompikumpi pojista syksyi kuin ohjus kohti ruokaa törmäten samalla käteeni. Nappulat levisivät kuin alkuräjähdys ympäri huushollia. Ei muuta kuin imuri käteen ja siivoamaan kovan mäkätyksen säestämänä. Niin että kyllä kissoillekin voi opettaa edes jotain tapoja. Manu ja Pekku ovat jo niin isokokoisia, että niiden holtiton hyppeleminen voi saada aikamoista tuhoa aikaan. Eikä joulupukki tule, jos on ollut tuhma, kaikkihan sen tietävät.


Törökin nauttii kirkasvalosta

torstai 15. joulukuuta 2011

Kamala kaamos

Kamala kaamos on iskenyt ihmisten lisäksi myös Snabelbackan eläimiin. Kaikki ovat ärtyneitä ja kiukkuisia, ja ennen kaikkea nälkäisiä. Koirat syövät ulkonakin kaiken mitä irti saavat, varastelevat toisiltaan ruokaa ja ottavaisivat ruokapöydästäkin jos yltäisivät (no, joskus yltävätkin). Kissat vaativat ruokaa koko ajan. Pekku istuu työpöydän reunalla ja nyrkkeilee, joten ohi kulkiessa täytyy olla varovainen, ettei saa käpälästä. No, pimeässä ja sateessa ei kyllä huvitakaan tehdä muuta kuin syödä ja laiskotella, ja odotella kesää. Ei siihen ole enää kuin puoli vuotta.


tiistai 13. joulukuuta 2011

Lucian päivä

Tänään on Lucian päivä, ja sen kunniaksi jopa aurinkokin näyttäytyi. Elättelin jo hetken toivoa siitä, että iltapäivälenkillä ei sataisi. Joku saisi kyllä perustaa koirien sisäpuiston, mihin voisi mennä lenkkeilemään talviaikana. Onhan niitä kaikenmaailman paippeja hiihtäjillekin. Kuvitelkaa: olisi valoisaa, ihania puskia ja lyhtypylväitä merkkailuun, temppuratoja ja agility-esteitä ja pikku kahvikioski penkkeineen omistajille. Voi, se olisi ihanaa...


Ei paljon muuta tekemistä kuin makoilla kissan kainalossa, miettii Leo.

maanantai 12. joulukuuta 2011

Liukastellaan

Elämme ulkoilun kannalta ikävintä mahdollista vuodenaikaa: märkää, liukasta, loskaa ja lunta vuoron perään. Liukkaus tekee lenkkeilystä varovaista köpöttelyä. Onneksi on olemassa pelastus: Ruissalo! Ensinnäkin siellä on paljon vähemmän lunta kuin meidän kaupunginosassamme, ja kävelytiet ovat yleensä hyvin hoidettuja. Sinne siis suuntasimme sunnuntain päiväkävelylle.

Nata tähyilee merta


Leksa rantatiellä

Lenkin jälkeen maistuivatkin sitten päiväunet koko porukalle. Mukava päivä tuo sunnuntai.

lauantai 10. joulukuuta 2011

Puoli vuotta

Puoli vuotta sitten, helteisenä kesäkuun päivänä, matkasimme Keravalle hakemaan Leon kotiin. Oli alun perin täysi sattuma, että netissä surffatessani törmäsin Leon kotihoitajan blogiin. "Söpö koira", ajattelin, "tuo on varman jo varattu". Unohdin asian muutamaksi päiväksi, mutta sitten oli taas pakko katsella Leon kuvia. Seuraavassa hetkessä täytinkin jo kotiselvitystä. Parin puhelun jälkeen seurasi kotikäynti ja vihdoin katsomismatka. Yhdistyksen kotihoitajan luona meitä oli vastassa touhukas koira pallo suussa. Eiköhän se ollut sillä selvä: Leo tulee kotiin.

Juhlan kunniaksi esittelen Leosta tehdyn taulun. Sen on valokuvasta piirtänyt kanadalainen ystäväni. Eikö olekin hieno? Olen todella otettu tästä upeasta kuvasta. Thank You, Marilyn!


torstai 8. joulukuuta 2011

Huijausta?

Törö on aika ovela katti. Kuulkaas tätä: Kissat ruokitaan kolme kertaa päivässä, aamulla, ihmisten töiden jälkeen ja vielä illalla. Yritän olla tarkka annostelun suhteen, ettei poikien paino nousisi liikaa. No, pojat ahmivat ruokansa aivan sutena, mutta Törö syö vähän, lähtee välillä pois ja tulee sitten takaisin syömään. Usein käy niin, että pojat syövät sillä välin Törönkin sapuskat. Tai sitten ei, sillä en ehdi seisoa vieressä vahtimassa koko aikaa.

Nyt sitten Törö on keksinyt, että jos hän määkii surkeana ja nälkiintyneen näköisenä, Emäntä antaa lisää purtavaa. "Voi sinua raukkaa, varastivatko pojat taas sinun ruokasi?" Jaa-a, voi olla, että meikäläistä höynäytetään. Ei nimittäin olisi ensimmäinen kerta, eikä varmaan viimeinenkään.


Aaargh, senkin ryökäle, varastit taas mun pöperöt!

tiistai 6. joulukuuta 2011

Itsenäisyyspäivän iltana

Itsenäisyyspäivän kunniaksi saatiin maahan vähän lumentapaista. Koirien mielestä siinä ei ollut vielä mitään ihmeellistä. Mietin taas, että Natalle pitäisi saada takki. Ostin jo yhden, mutta se oli vähän liian pieni. Voi olla, että takkiin tottuminen ei neidiltä suju ihan tuosta vaan. Ehkä ensin villapaita? Puikot vaan heilumaan...

Törö ja pojat ovat olleet aika rauhallisia. Ehkä valon vähäisyys vaikuttaa kissoihinkin unettavasti. Tai sitten tarpeeksi kiinnostavia leluja ei ole ollut tarjolla (pahvilaatikkokin on jo nähty). Pentukissat leikkivät ilman leikittämistäkin, mutta mitä vanhemmaksi katit tulevat, sitä enemmän tarvitaan personaltraineria keksimään aktiviteetteja. Ihan sama juttu siis kuin meillä ihmisilläkin.

Henkilökohtainen valmentaja tänne ja heti, mulla on tylsää!

maanantai 5. joulukuuta 2011

Pekkumaista

Pekku on käytännössä saanut uuden nimen. Harvoin enää huudellaan: "Pekkuuu", vaan jotain ihan muuta. Juttelimme nimittäin eilenkin pitkät pätkät tähän tyyliin: Minä: "Kurlii..." Pekku: "Kurlii" (tätä vuoropuhelua toistettiin noin viisi minuuttia). Eli Pekusta on tullut Kurlii. Toisin kuin punkero veljensä, Pekku-Kurlii on erittäin seurallinen ja ystävällinen kissa. Muistelimme, miten ihan pikku pentuna asiat olivat toisin päin, eli Manu oli se seurallisempi. Ehkä koirien tulo perheeseen sekoitti pakan. Pekku-Kurlii nauttii hyvästä ruoasta, leikkimisestä ja sylittelystä. Ja miten ihana ja pehmeä turkki hänellä onkaan! Varsinainen komistus siis.


sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Leo parturissa

Leksan korvatulehduslääkkeet saivat aikaan sen, että pojan korvan alueesta tuli aivan tahmea ja rasvainen, ja karva myös takkuuntui hieman. Pesukaan ei auttanut, joten tänä aamuna oli pakko leikata pois hieman turkkia korvan alta, ja samalla menivät pitkät ja ihanan silkkiset korvakarvat. Samalla parturoitiin lyhyemmäksi myös takajaloissa kasvavat "helmakarvat", joihin roskat (ja tuleva lumi) helposti takertuvat. Hassua, mutta Leosta tuli ihan eri näköinen. Onneksi korvakarvat kasvavat pian takaisin...niin ainakin toivon. Tuntui siltä, että Leksa itsekin oli vähän hämillään parturoinnista. No, pääasia on, että poika on taas terveen oloinen, ja lääkekuuri loppui.

Olen mä vieläkin aika komean näköinen, vai mitä?

Niin, ja joku oli taas pissinyt matolle, tällä kertaa yläkerrassa. Syyllinen ei ole vielä ilmoittautunut ja häntä etsitään edelleen...

lauantai 3. joulukuuta 2011

Lelumaista

Koirat ja kissat rakastavat lelujaan. Kissanminttuhiiret ja rapisevat pallot ovat kissojen suosikit. Olen ostanut niitä kymmenittäin, sillä ne tuppaavat aina katoamaan. Natan suosikkeja ovat erilaiset vinkuvat pehmolelut, ja Leo taas leikkii mieluiten palloilla. Kilisevä kumipallo numero 4 meni rikki eilen, joten lähdin tänään kovalla kiireellä karvakorviin ostamaan uutta. Fiksuna ostin kolme palloa, samanverran rapisevia ja uuden pienen pehmolelun Natalle. Herrasväki leikki valehtelematta ehkä 10 minuuttia, jonka jälkeen Leksan pallo oli jo halki ja Natan pehmoötökkä näytti tältä:


Kuva ei kerro koko totuutta, sillä häntä oli jo melkein poikki ja lelu oli muutenkin kuin vessassa uitettu ja jyrän alle jäänyt. No, hauskaa oli pidetty koko rahan edestä, ja se kai oli tärkeintä. Eläintarvikekaupat alkavat varmaan pian levittää punaista mattoa, kun Snabelbackan emäntä astuu ovesta sisään...

torstai 1. joulukuuta 2011

Joulukuuta

Ja aivan yhtäkkiä onkin jo joulukuu. Koiranomistajan elämä on ollut viime aikoina aika yksitoikkoista. Aamulenkki: pimeää (ja märkää). Iltapäivälenkki: pimeää (ja märkää). Iltalenkki: pimeää (ja märkää). No, vielä muutama viikko, ja päivä alkaa jo pitenemään.

Kissat eivät kaamoksesta piittaa, vaan touhuilevat entiseen malliin. Eilen kotiin tullessa laskin tuhot: eteisen tapettia oli revitty ja kaikki vessan hyllyllä olleet hiusdonitsit oli tuhottu. Syytettyjen penkillä on tietenkin Törö, joka saa nykyään myös kaappien ovet auki suht' näppärästi. Tästä aiheutui jo ensimmäinen vaaratilanne, kun Törö sai kaapin hyllyltä napattua suuhunsa Leon puolikkaan kipulääkkeen. Söikö hän sen, se jäi epäselväksi, mutta tablettia ei kuitenkaan löytynyt mistään. Eli varovainen saa olla. Pitäisiköhän jo hommata ne lapsilukot?


Manu iltanokosilla arvatkaa missä?

tiistai 29. marraskuuta 2011

Neljä kuukautta

Tasan neljä kuukautta sitten haimme Marin luota Helsingistä suloisen koiraneitokaisen. Nata on kyllä niin lähellä unelmakoiraani kuin vaan voi olla. Hän on pieni, iloinen ja energinen, ja mahtuu hyvin kainaloon nukkumaan. Nata on kaikkiruokainen, ystävällinen kotiimme tuleville vieraille ja rakastaa kissoja (joskus hieman liikaakin). Päivisin hän istuu ikkunalla tarkkailemassa ohikulkijoita, leikkii leluillaan ja jyrsii mielellään puruluita. Pimeinä aamuina häntä saa hieman motivoida lähtemään ulos, mutta vauhtiin päästyään neiti on reipas lenkkeilijä. Isompia koiria hän hieman aristelee, eikä ihme, sillä kokoa tällä tytöllä on vain neljä kiloa. Nata on myös älykäs ja oppivainen. Niin, ja ylistinkö jo hänen kauneuttaan?


Ihan tässä menee hämilleen, kuin noin paljon kehutaan...

maanantai 28. marraskuuta 2011

Leon verikokeet

Kävimme Leon kanssa verikokeissa vähän yli viikko sitten, ja saimme tulokset jo viime viikolla, mutta asia jäi korvatulehdushässäkän jalkoihin. Eli ilouutinen nyt kaikille tiedoksi: Leishmaniasta ei ollut tietoakaan! (Jos nyt joku ihmettelee, että mikä ihmeen Leishmania, totean lyhyesti, että se on hietasääsken levittämä krooninen loistauti.) Eläinlääkäri suositteli ottamaan uuden verikokeen viimeistään parin vuoden päästä. Seuraavaksi testataan Nata-tyttö. Toivottavasti tämä inha tauti pysyttelee kaukana Snabelbackasta!


Leo hakumatkan jännittyneissä tunnelmissa kesällä 2011

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Paranemaan päin

Leo on jo paranemaan päin. Lääkkeet auttoivat, joten huokaisemme helpotuksesta. Olemme säästäneet Leon voimia ja tehneet aika lyhyitä lenkkejä tänä viikonloppuna, johtuen osittain kurjasta säästäkin. Kaatosade marraskuussa ei todellakaan houkuttele ulos.

Eilen kävimme nuoren Isännän kanssa kissanäyttelyssä moikkaamassa Törön kasvattajaa, ja näkyihän siellä blogituttujakin! Kaikki ne sadat ihanat kissat panivat kyllä pääni pyörälle... Iltapäivä meni sitten kissavieköön -keräyksessä töitä tehden. Todella monet ystävälliset ihmiset halusivat lahjoittaa ruokaa kaupungin eläinhoitolaan. Se teki minut iloiseksi. Kylllä maailmassa on vielä hyvyyttäkin jäljellä.

Ostimme näyttelystä hienon unipussin kissoille. Manu halusi olla ensimmäinen testikissa. Mutta kuinkas kävikään: se raukka jäi jumiin eikä päässyt pussista pois. Emme tietenkään voineet nauraa, sillä Manu olisi voinut suuttua. Autoimme vaan hänet mahdollisimman arvokkaasti ulos. Voi olla, ettei Manu enää toiste itseään tällä tavalla nolaa.

Toisin kuin eräät, meikäläinen huolehtii linjoistaan!

torstai 24. marraskuuta 2011

Potilas Leo

Leo sairastui eilen illalla. Iltalenkin jälkeen se alkoi valittaa, ravistella päätään ja kulki ihmeellisessä asennossa pitkin nurkkia. Tutkiessani tilannetta se aristi selvästi korvaansa, vaikkei siellä mitään outoa näkynytkään. Koira oli niin kipeä ja tuskaisen oloinen, että soitin saman tien päivystykseen, ja saimme onneksi ajan melkein heti. Päivystyksessä lääkäri tutki Leksan ja teki saman diagnoosin kuin minä, eli mitä todennäköisimmin kyseessä on korvatulehdus. Kipupiikki ja lääkkeet mukaan, ja kotiin palasi jo hieman helpottuneempi kaksikko. Loppuyö nukuttiin rauhallisesti vierekkäin.

Huomaan, että säikähdin valtavasti. Hessun sairastelu ja kuolema on vielä niin lähellä, että menetyksen pelko on käsinkosketeltava. Mutta niinhän se on, että elämä on luopumista. Toivon vaan, ettei ihan vielä tarvitsisi luopua kenestäkään rakkaasta. Jokainen päivä yhdessä on arvokas. Joskus sen valitettavasti huomaa vasta jälkikäteen.

Pikaista paranemista, Leo!

tiistai 22. marraskuuta 2011

Montako näet?

Meillä laiskotellaan yhdessä joka päivä. Kutsumme tätä divaaniajaksi, sillä vanha sohvamme on aukaistu niin, että kaikki mahtuvat siihen löhöilemään. Eilen illalla laiskoteltiin oikein pitkään ja hartaasti, sillä sateinen ja sumuinen sää ei oikein innostanut pidempään ulkoiluun.

 Myöhemmin illalla tehtiin sitten kävelylenkki yhdessä koirien ja nuoren Isännän kanssa. Kävellessä on aina aikaa jutella tärkeistä asioista, kun kukaan ei voi käpertyä tv:n tai pelikoneen ääreen. Laatuaikaa siis sekin!


Kuinka monta eläintä näet kuvassa?

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Mummo kävi

Mummo kävi kylässä. Hän tapasi nyt ensimmäistä kertaa koko lauman. Ensimmäinen kommentti oli: "Ruma kissa!", millä tarkoitettiin Törö-parkaa. Noh, kauneus on katsojan silmässä...Valkoisia poikia ihailtiin, ja Leokin oli mukava. Mutta kaikkein paras ja ihanin mummon mielestä oli Nata, joka nukkui yönsäkin mummon vieressä.

Oli kyllä ilo seurata, miten ystävällisesti kaikki ottivat harvinaisen vieraan vastaan. Törökään ei mennyt karkuun niin kuin aikaisemmin. Kiva kun kävit, mummo, tule pian uudestaan!


Sylissä on hyvä olla

torstai 17. marraskuuta 2011

Sisäsiisti

Nata-tyttönen on kaikin puolin ihana koira. Paitsi ettei hän ole sisäsiisti. Pissa lirahtaa milloin minnekin. Miltei kaikki matot on poistettu lattioilta, ja huonekalut on vuorattu muovifroteella (se on loistava keksintö). Kiitos muovifroteen meillä on vielä sohva, sillä eilen neiti pissasi siihen ison lammikon.

Vahinko sattuu useimmiten aamuisin, kun pitkän yön jälkeen alkaa aamurieha kissojen kanssa. Tai sitten iltapäivällä, kun kotiin tullessani iloiset koirat ja kissat alkavat juosta peräkanaa. Täytyy yrittää huolehtia siitä, ettei pissatusväli ole liian pitkä. Nykyään Nata joutuukin heti aamulla lehden hakuun Isännän kanssa, ja iltapäivällä voidaan taas käydä yhdessä postilaatikolla ennen varsinaista lenkkiä.

Jokaisella meistä on joku heikkous. Kukaan ei ole täydellinen. Ne asiat, joita emme voi muuttaa, on vain parempi hyväksyä. Sillä tavalla on helpompi elää.



tiistai 15. marraskuuta 2011

Silppuri

Kissojen suurta hupia on ollut pudottaa alas jääkaapin oveen kiinnitettyjä lippuja ja lappuja. Magneetit on sitten tuupattu jääkaapin alle, josta niitä on parina iltana oikein urakalla kaivettu esiin. Kadonneita kissanleluja on myös löytynyt kasapäin... ja runsaasti pölyä. Köh.

Eilen oli jääkaappihupi saanut uusia ulottuvuuksia, kun Isännän visalasku löytyi silputtuna lattialta. Miksi juuri se? Tarjolla olisi ollut myös kännykkälasku ja Emännän joogakurssimaksu. Ehkäpä Isäntä oli Törön mielestä tuhlannut liikaa. Joku raja sillä luottokortin vingutuksellakin!


Minäkö muka olen tuhonnut jotain? Väite on täysin perätön!

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Herkkää

Tänä aamuna Nata oli kateissa. Huolestuin jo hieman, kun herätessä tyttöstämme ei näkynyt missään. Yleensä Nata nukkuu vieressämme koko yön. No, löytyihän tyttö sitten yläkerrasta nukkumasta. Olin taas aamuyöstä komentanut kissoja olemaan hiljaa, ja Nata oli varmaan hermostunut tästä. Hän on niin herkkä. Leo sen sijaan ei ole mekastuksesta moksiskaan, hän on itsevarma koira ja toteaa vain: "Ei koske minua". Voi suloinen Nata-kulta! Emäntäsi lupaa taas kerran olla hiljempaa. Opitko koskaan luottamaan siihen, että sinulle ei tehdä täällä pahaa?


Nata ja Pekku torkuilla

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Kumpi ja Kampi

Manu ja Pekku ovat kuin kaksi marjaa. Useimmiten meillä puhutaankin valkoisista kissoista, sillä koskaan ei tiedä kumpi riiviöistä vilahti ohi. Toki lähempää katsottuna huomaa, kumpi on kumpi. Manu on se paksumpi, ja Pekulla ei ole enää kuin pari mustaa karvaa. Pekku sanoo: "Kurlii" ja Manu maukuu: "Kurnau".

Tämä kuva on jo kuukauden takaa, mutta se oli ihan pakko julkaista. Vasemmalla on Manu, ja oikealla Pekku. Saa ihailla!

tiistai 8. marraskuuta 2011

Leon lempilelu

Leo rakastaa palloja. Asokan tarhalla kuvatussa videossakin Leo leikkii innoissaan pallolla. Kaikki pyöreät esineet saavatkin Leon kiihdyksiin: anna mulle se, se on mun pallo!!! Tänä syksynä maassa oli paljon omenoita, ja niitä on kaivettu urakalla pois Leksan suusta.

Tottelevaisuuskurssilla oli lelulaatikko ja siellä yksi erityisen mieleinen lelu. Kilisevä pallo. Aikani etsiskeltyäni satuin sitten löytämään samanlaisen meille kotiin. Ah sitä onnea! Tätä lelua ei kukaan muu saa ottaa, se on Leon ikioma.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Viikonloppu

Snabelbackan viikonloppu on ollut vilkkaanpuoleinen. Perjantaina oli Törön syntymäpäivä. Neiti täytti vuoden, onneksi olkoon! Varsinaisia juhlia ei vietetty, vaikka Töröä muistettiinkin monin eri tavoin. Lauantaina seikkailimme koirien kanssa vanhoissa lenkkimaisemissa, kun hautausmaalla käynti ja koiralenkki päätettiin yhdistää. Kun yksitoista vuotta on jo lenkkeillyt samoilla seuduilla, vaihtelu virkistää, ja koiratkin saavat uusia hajuja haisteltavakseen. Illalla talo oli sitten täynnä nuoren isännän kavereita. Eläimet eivät onneksi vähästä hätkähdä, paitsi Nata, joka välillä pelastetaan Emännän syliin, ettei se jää jalkoihin.

Tänään sunnuntaina saimme vieraita, kun Manun ja Pekun lapsuudenkodista tultiin tervehtimään poikia. Mukava nähdä pitkästä aikaa! Mahtoivatko kisut vielä tunnistaa vanhat ihmisensä?

Kaksin aina kaunihimpi, sanovat Törö ja Manu

torstai 3. marraskuuta 2011

Muistan sinut

Hessu 18.5.1994 - 2.5.2011

Muistan sinut, ystäväni. Muistan katsomismatkan, ensiretkesi Ruissaloon. Muistan, miten jahtasit kissoja, tapoit käärmeen, ja oravan pihalla. Muistan, miten juoksit iloisena metsässä. Muistan leikit mökkirannassa, junamatkat mummolaan. Muistan miten iltaisin käperryit viereeni nukkumaan. Sinä harmaannuit, jalkasi jäykistyivät, silmiisi kasvoi kaihi. Sairastuit vakavasti, mutta selvisit vielä elämään. Viimeisen matkasi istuit sylissäni, ja perillä nukahdit hiljaa ikiuneen. Se oli viimeinen palvelukseni sinulle: päästin sinut pois, vaikka se sattui.

Siitä on nyt puoli vuotta. Vaikka olet poissa, olet silti täällä luonamme. Muistoissa, unissa, ikävässä.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Maunon makuja

Manusta on tullut aikamoinen turilas. Painoa on jo niin paljon, etten uskalla kertoa. Olen ollut vähän huolissanikin siitä, onko kisulla kaikki hyvin. Manu nimittäin viihtyy ihan liikaakin omissa oloissaan. Kun ihmiset tulevat kotiin, ovella on aina vastassa neljän porukka: koirat, Törö ja Pekku. Mauno löytyy sitten nukkumasta jostain, usein aika oudostakin paikasta. Kovin leikkisäkään Manu ei enää ole, toisin kuin pikkupentuna.

Toisaalta: pitääkö meidän kaikkien muka olla samanlaisia? Jotkut viihtyvät seurassa, toiset taas enemmän yksinäisyydessä. Mielestäni jokaisen pitää saada olla sellainen kuin on, jos ei nyt ihan mahdottoman ilkeä tyyppi ole. Vai oletteko samaa mieltä?

Manu on jo kasvanut ulos pikkualtaasta...

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Luottamus

Nata on nyt ollut kotona 3 kuukautta. Se luottamus, joka oli välillemme rakentunut, sai pienen kolauksen eilen illalla. Nata on hyvin herkkä riitelylle ja huutamiselle. Samanlainen kuin edesmennyt Hessu-poika, joka helposti katosi sängyn alle piileksimään, jos kotona vähänkään korotettiin ääntä.

Eilen illalla tulimme siis lenkiltä, ja kuistilla komensin koiria rauhoittumaan, ja onneton astuin samalla Natan varpaalle. Pieni koira parka säikähti aivan kuollakseen ja alkoi kauhuissaan juosta ympyrää ja etsiä pakopaikkaa. Sydämeni särkyi siihen paikkaan. Yritin vakuuttaa Natalle ja Leolle, että meillä ei lyödä, eikä meillä tarvitse kenenkään pelätä.

Niin pieni, niin hauras. Sisältä ja ulkoa. Miten saisin sinut ehjäksi? Onko se edes mahdollista?

lauantai 29. lokakuuta 2011

Syystuulia

Taas kului tämäkin päivä iltaan. Aivan liian nopeasti, jos minulta kysytään. Miten tuntuukin siltä, että aika kuluu aina vaan nopeammin?

Päivä oli taas kaunis ja aurinkoinen, joten tein koirien kanssa retken Haunisten altaalle. Siellä on tullut vuosien mittaan käytyä paljon. Lenkki on sopivan mittainen ja lyhyen ajomatkan päässä. Leo ja Nata viihtyvät hyvin metsälenkeillä. Aivan kuin olisivat ikänsä Suomen metsiä kolunneet...


Ihana Leo rannalla

tiistai 25. lokakuuta 2011

Painitaan

Pekku on alkanut painia koirien kanssa. Nata jää siinä hommassa pian alakynteen, sillä veljeksistä tulee paljon sitä isompia (Manu taitaa jo nyt painaa enemmän). Nata ottaa muutenkin painileikin enemmän tosissaan, mutta lempeä Leo antaa kissan voittaa... ainakin joskus.

Onko tämä nyt kaato, nelson vai selätys?

maanantai 24. lokakuuta 2011

Törö vauhdissa

Töröllä on useimmiten vauhti päällä. On tullut näköjään emäntäänsä. Kissojen leikkimökkinä ollut iso pahvilaatikko on ollut Törön ikiomana puruleluna, niinpä se onkin tikattu täyteen reikiä. Ruokaa varastellaan niin, ettei ihminen meinaa ehtiä itse lautastaan tyhjentää, kun neiti jo vetää välistä. Välillä jyrsitään vessaharjaa, kiusataan Nataa tai veljeksiä, ja äsken tiputettiin koko hattuhyllyn sisältö lattialle. Välillä sitten hyristään viattomana ihmisten kainalossa. Yöt Törö viettää isäntäväen sängyssä kylkimyyryä Pekun ja Natan kanssa. Ihana, rakas (mutta joskus hieman rasittava) Törö! Kohta juhlitaan yksivuotissynttäreitä!

Ai tostakos toi lamppu sammuu...?!

torstai 20. lokakuuta 2011

Muistot

Ulkona Leo saattaa joskus katsoa erityisen pitkään jotain ihmistä. Olen silloin näkevinäni sen katseessa hämmennystä ja kaipausta: "Tuo ihminen, tunnenko minä hänet?" Olen usein miettinyt, mitä koirat muistavat entisestä elämästään. Selvästi Leolla oli meitäkin ennen perhe. Oli ehkä talo, siellä vanhemmat ja varmasti myös lapsia. Sitten se kaikki katosi ja jäljellä oli vain Katu, kova ja ankara kamppailu elämästä ja kuolemasta.

Niin, ne muistot. En halua uskoa, että koira elää pelkästään tätä hetkeä. Kyllä se varmasti tunnistaisi entisen omistajansa, jos sellainen tulisi vastaan. Kumman se silloin valitsisi: sen, joka hylkäsi, vai minut, joka rakastan ja hoivaan?




tiistai 18. lokakuuta 2011

Kauhun hetkiä, taas

Eilen olimme koirien kanssa lähimetsikössä kävelyllä, kun vastaan tuli pieni papparainen valtavan tanskandogin kanssa. Väistimme kiltisti sivuun polulta antaaksemme jätille tietä. No, dogilla ei ollut aikomustakaan sivuuttaa meitä kiltisti, vaan kiskaisi itsensä irti fleksistä ( fleksi + iso koira = mahdoton yhtälö) ja hyökkäsi suoraan päällemme, tai oikeastaan Leon päälle. Minä kiljuin täyttä kurkkua. Leo oli alimmaisena, enkä edes nähnyt mitä tapahtuu, ja pusikossa oli mahdoton päästä väliinkään. Kaiken kaikkiaan siis karmaiseva tilanne!

Onneksi doggi ei purrut. Se olisi ollut Leon loppu. Tilanne raukesi vihdoin, ja jatkoimme matkaa tärisevin jaloin. Toivon todella, että Leolle ei jäänyt tästä pysyvää traumaa. Kyllä pienten koirien omistaja saa olla koko ajan varuillaan. Noita pitelemättömiä koiria kun näyttää olevan aivan liikaa nykyään. Tämä oli jo toinen läheltä piti -tilanne. Isot koirat kierretään tästä lähtien todella kaukaa. Haluamme vain pysyä hengissä, ei muuta. Onko se liikaa pyydetty?

Miksi pienet koirat eivät saa elää rauhassa?

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Pimeässä

Tänä viikonloppuna on tehty iltalenkkejä poikkeuksellisesti miltei täydessä pimeydessä, kun kaupunginosastamme ovat katuvalot sammuneet (näin se infrastruktuuri murtuu pikku hiljaa). Nata selväsi aristelee pimeyttä, joten olemmekin viime aikoina tehneet pidemmän lenkin jo aikaisemmin illalla. Pian on Natankin totuteltava siihen, että melkein aina on pimeää. Saas nähdä, mitä Leo ja Nata tykkäävät talvesta. Minä odotan sitä kauhulla, kesän lapsi kun olen.

Päiväsaikaan koirat viihtyvät sohvalla. Nata päivystää selkänojalla ja katselee maailman menoa. Vanha Hessu ei enää pitkään aikaan jaksanut nousta sohvalle, joten nyt on taas kiva tulla kotiin, kun näkee jo kaukaa jonkun odottavan.

torstai 13. lokakuuta 2011

Hurjaa menoa

Törö ja Nata ovat alkaneet riehua keskenään. En tiedä pitäisikö asiasta huolestua, mutta aikamoista meno on ollut. Viimeksi tänä aamuna nämä kaksi hurjapäätä suorastaan lensivät peräkkäin huoneesta toiseen, sänkyyn ja alas, sohvalta nojatuoliin ja eteisen ja keittiön kautta takaisin (meillä voi juosta ympyrää). Välillä Törö mäiskii Nataa päin näköä tassullaan, ja Natan hampaat sanovat "klak, klak". Huh huh, sanoo Emäntä ja lupaa tarkkailla tilannetta. No, ainakin näillä kahdella kuluu riehuessa runsaasti kaloreita...


Tässä on Törö, valmiina hyppäämään koiran niskaan.


tiistai 11. lokakuuta 2011

Lempipaikkoja

Sarjassamme Manun lempipaikkoja esittelemme seuraavaksi keittiön lehtikorin. Sinne on mukava kaivautua vanhojen Turkkareiden ja mainospostin sekaan. Kori ei ole yhtä suosittu kuin tiskiallas, mutta vaihtelu virkistää. Tämä ahtaisiin paikkoihin tunkeminen on tosiaan Manun oma juttu, muut kissat eivät juurikaan sitä harrasta. Mitä nyt Pekku välillä köllii veljensä kanssa siellä altaassa. Törö viettää senkin ajan mieluummin pahanteossa, Natan kanssa nahistellen tai ruokaa kerjäten.

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Sunnuntai

Taas on yksi ihana sunnuntaipäivä eletty Snabelbackassa. Aamupäivä touhuiltiin keittiössä ja välillä leikittiin. Nämä leikki- ja aktivointihetket ovat meillä suuressa suosiossa. Askartelin uudet lelut pahvinpaloista, niillä leikkivät kissat ja Nata. Leo hoidatti ensin turkkiaan ja touhusi sitten pallonsa kanssa.

Lounaan jälkeen otettiin tirsat, ja sitten lähdettiin kohti Ruissaloa. Voiko olla mitään parempaa kuin yhteinen kävelylenkki syksyisessä metsässä? Natan retken huipennus taisi olla metsähiiri, jonka se nappasi suuhunsa. Emäntä teki kyllä ikävän tempun ja kaivoi hengettömän hiiriparan pois Natan hampaista. Natan mielestä tuore hiiripaisti olisi kyllä maistunut kuivamuonaa paremmin.

torstai 6. lokakuuta 2011

Käsilaukku

Kissoilla on mielenkiintoinen tapa tunkea joka paikkaan, mihin vain mahtuvat. Yhtenä päivänä jätin laukkuni hetkeksi tuolille, ja kukas sieltä löytyikään? Manu-poika tietenkin. Mahtoiko kisu toivoa pääsevänsä Emännän kanssa töihin, tai vaikka ostoksille?

No niin, lähdetään jo sinne hulluille päiville!

tiistai 4. lokakuuta 2011

Kynsien teroitusta

Törölle eivät riitä viralliset kynsienteroituspaikat: kiipeilypuu, sohva ja nojatuoli (krhm). Ehei, hän hakee alati uusia haasteita. Eilen poikkesin yläkerran alkovissa, ja huomasin kauhukseni lattialla tapetinpaloja. Aivan oikein! Neiti oli raastanut ison palan tapettia levyhyllyn yläpuolelta. Siinä se vissiin oli repsottanut ja huhuillut, että "revi mua, revi mua"...

Kyllä kelpaa köllötellä, kun työhommat on tehty!

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Jytäjäiset

Tänä viikonloppuna Snabelbackan eläimet ovat olleet kovasti leikkisiä ja riehakkaita. Kyytiä on saanut mm. Emännän toppatakin tekokarvareunus, jolla on leikitty vanhan Sidoste-sukka mainoksen tyyliin. Leo ja Nata painivat myös ensimmäistä kertaa keskenään. Tämä on huomattava edistysaskel. Natahan on nyt ollut kotona kaksi kuukautta, ja tähän asti koirat ovat eläneet kohteliaasti rinnakkain. Yhteinen leikki kertoo kuitenkin siitä, että ne ovat kunnolla hyväksyneet toisensa, ja ystävystyneetkin. Olen iloinen!

Tanner vaan tömisi, kun yläkerrassa leikittiin

perjantai 30. syyskuuta 2011

Vihdoinkin viikonloppu

Tänään on viimein perjantai ja ilma on kaunis ja lämmin. En malta odottaa, että pääsisin koirien kanssa lenkkeilemään. Ihanaa viikonloppua kaikille!


Nata tähyilee ikkunasta: koska se Emäntä oikein tulee?


torstai 29. syyskuuta 2011

Surullista

Lemmikin ottamisen mukana tulee suuri vastuu. Tätä valitettavan moni ei tajua. Tälläkin viikolla olemme saaneet lukea surullisen uutisen, kun hevosia, lammas, koiria ja kissoja oli jätetty yksin maatilalle, kuolemaan nälkään ja janoon. Käsittämätöntä julmuutta.

Itsekin mietin välillä, ehdinkö hoitaa eläimiä tarpeeksi hyvin, kun työ, harrastukset ja kodinhoito tuntuvat vievän liikaa aikaa. No, jos joku jääkin välillä vähemmälle huomiolle, niin ainakin perustarpeista huolehditaan joka päivä. Snabelbackassa ei jäädä koskaan ilman ruokaa, hiekka-astian siivousta, kävelylenkkejä ja turkinhoitoa. Ja onneksi pian on taas viikonloppu, ja enemmän aikaa myös muuhun seurusteluun. Ehkäpä myös pieni tottelevaisuuskoulutus olisi paikallaan, ainakin koirariiviöille...

Turkinhoitoa joo, mutta entäs meidän manikyyri?

tiistai 27. syyskuuta 2011

Kiireitä

Snabelbackan väki on ollut viime aikoina kovasti kiireistä ja vähän kotona, ja se näkyy myös eläinten käytöksessä. Koirat ovat olleet tosi kurittomia, ja kissat aika vaisuja. Törökin, joka yleensä määkii pitkin päivää ja vaatii huomiota nonstop, on ollut aika hiljainen. Koska ihmiset eivät ole olleet tarpeeksi kotona, kissat ovat keksineet uuden huvituksen: kellarin. Ovea vasten hypitään niin kauan, että se aukeaa, ja sitten ei muuta kuin löytöretkelle. Nyt saavat kellarin hiiret kyytiä. Emäntä onkin yrittänyt varjella niiden henkeä viimeiseen asti. Varokaa hiirulaiset! Kolme hirmua on liikkeellä!

lauantai 24. syyskuuta 2011

Karkulainen

Tänään oli kaunis syksyinen iltapäivä, niinpä päätimme lähteä kävelylle Pomponrahkalle. Koska alue on rauhallinen ja tietkin ovat kaukana, ajattelin päästää Leon irti ensimmäistä kertaa. Saisi poika juosta ja purkaa energiaansa. No, Leo-poika lähti saman tien eli häippäsi. Katosi. Haihtui. Huutelimme äänemme käheiksi. Koiraa ei näkynyt, ei kuulunut.

Kävelimme allapäin ja neuvottomina kohti parkkipaikkaa mennäksemme vastaan naapureita jotka oli hälytetty etsintätalkoisiin.Vastaan käveli mies ja sanoi: "Onko teiltä koira kateissa? Tuolla parkkipaikalla on spanielin näköinen koira". Leksa oli ilmeisesti saanut tarpeekseen metsäretkestä ja odotteli auton luona. Voi sitä helpotusta ja jälleennäkemisen riemua! Tästä lähtien ulkoilemme aina hihnassa, ellei alue ole aidattu.Välillä unohtuu, että olemme Leon ja Natan kanssa olleet vasta vähän aikaa yhdessä. Uusia tilanteita tulee eteen tuon tuosta. Tällä kertaa selvisimme onneksi säikähdyksellä.



"Minä en lähde koskaan pois, pysyn aina vierelläs, pysyn aina lähelläs". Kaunis laulu, jota äsken kuuntelin. Rakas Leo, en olisi kestänyt jos sinulle olisi tapahtunut jotain tai jos olisit kadonnut ikiajoiksi...

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Ihana ikävä

Snabelbackan emäntä oli muutaman päivän reissussa ja palasi kotiin keskellä yötä. Voi sitä riemua, kun unenpöpperöiset eläimet tunnistivat tulijan. Ikävä oli ollut molemmin puolin kova, ja eläimet rauhoittuivat vasta parin tunnin päästä. Manu ja Pekku piti käydä erikseen nukuttamassa olohuoneen puolella, kun Leo ja Nata eivät päästäneet kaikkia kissoja sänkyyn (vain Törö saa tulla). Olipa ihanaa tulla kotiin. Aamulla katseltiin sitten tuliaisia, ja osa on vielä piilossakin. Natalla kun on paha tapa omia kaikki itselleen, ja tuhota kissojen kissanminttuhiiret. Kaikki-mulle-tänne-heti, se on meidän Nata-neiti.

Minun! Minun! Kaikki lelut on minun!